-
WEF sanoo: Keskuspankkien digitaaliset valuutat (CBDC) on ”istutettava ihosi alle”, jos haluat osallistua yhteiskuntaan.
Ilmestyskirja 13:15-18Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. 16Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, 17ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se,…
-
27 minuuttia kuolleena!
AKI KANGASMÄKI 58VUOTIAS. Sai sydänkohtauksen kädenvääntö kilpailussa 18.3.23.Kurikkalassa.Aki oli kuolleena 27min ja irtosi ruumiistaan….. Aki kertoo kokemuksestaan Tv7 ohjelmassa”Isännän pöydässä”ja myös mitä Jeesus on sanonut hänelle Suomeen liittyvästä asiasta. Jeesus sanoi”Jos tämä kansa nöyrtyy kuten 2aikak.7:14 sanoo ja lähtee uudelleen Hänen tielleen. Tällä hetkellä vain noin 2% on koko sydämisesti antautunut Suomen väestä,ja Jeesus sanoi…
-
Jeesus vapauttaa sinut menneisyydestäsi johtuvista taistelusta !
Jeesus Kristus vapauttaa ja antaa anteeksi sinun syntisi. Avaa Hänelle sydämesi ja sano näin: “Rakas Jeesus anna minun syntini anteeksi, ja tule minun sydämeni valtiaaksi, synnytä minut uudesti ylhäältä” aamen Kuvassa: Simo ja Taina Rautio Olen nyt taivaallisella työmääräyksellä liikkeellä. Kuinka niin, miten voit niin sanoa? Kerron, tässä sinulle mitä tapahtui vuosia sitten. Eräänä yönä…





